Voihan kilpailu!

Olen törmännyt sanaan "kilpailu" tai "try-out" täällä Teksasissa asuessa niin monesti, että se on jotenkin kielen päällä jatkuvasti. Niinpä päätin jakaa muutaman ajatuksen kanssasi.

Allekirjoittanut voi myöntää olevansa erittäin kilpailuhenkinen ja sen voi varmasti moni ystävä ja läheinen vahvistaa. Siitä on ollut elämässä sekä hyötyä että haittaa. Kilpailu tsemppaa meitä parempiin suorituksiin ja motivoi silloin kun ei ehkä muuten jaksaisi panostaa niin paljoa. Ja tuntuuhan se kivalta kun voittaa tai parantaa omaa suoritusta. Ja kukapa ei haluaisi voittaa? Positiivisia puolia on varmasti pitkä lista riippuen lajista ja ihmisestä.

Mutta sitten on se kääntöpuoli. Kilpailu voi joskus kääntyä meitä vastaan negatiivisessa valossa. Jos kilpailu johtaa esimerkiksi ylisuorittamiseen terveyden kustannuksella niin silloin se ei olekaan enää hienoa ja mahtavaa. On niin helppoa ylittää terveellisen treenaamisen raja ja vaarantaa oma terveys. Viedään kroppa äärimmilleen kunnes tulee romahdus. Uskon, että aika moni kilpailija on kokenut ylitreenaamisen ja ylisuorittamisen jollakin tavoin elämänsä aikana?

Sitten on niitä, jotka kilpailevat jonkun toisen painostuksesta. Ennen pitkää homma kaatuu ja kiinnostus kyseistä urheilulajia kohtaan saattaa lopahtaa täysin. 

Lasten harrastaminen

 Harrastaminen pitäisi aina lähteä lapsen tai nuoren omasta kiinnostuksesta ja siitä, että tekeminen tuottaa hänelle iloa. Toki harrastukset myös kehittävät lasta. Ne voivat lisätä esimerkiksi pitkäjänteisyyttä, sitoutumista ja sosiaalisia taitoja. Mediassa on kerrottu useasti että liikuntaharrastukset edistävät yleistä hyvinvointia ja terveellisiä elämäntapoja.

Toisaalta psykologien mukaan harrastusten puute ei vaikuta lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin, joten jos perheellä ei ole siihen mahdollisuuksia niin se ei kai sittenkään ole maailman loppu.

Yleinen käsitys nykyään on, että lapselle on kuitenkin hyvä tarjota erilaisia harrastuksia ja mahdollisuutta kokeilla mistä voisi innostua. Monilla vanhemmilla on paniikki tarjota lapselle vain ja ainoastaan parasta. Kuskataan lasta hullun lailla harrastuksiin, mutta usein unohtuu että kenen tarve olikaan taustalla, lapsen vai vanhemman? Siitä tulee vähän sellainen kilpavarustelufiilis. "Kun tuo naapurin 5-vuotias Mikko harrastaa kolmea lajia niin täytyyhän meidän Pertunkin nyt alkaa harrastamaan". Pienille päiväkoti-ikäisille  lapsille riittäisi ihan pelkästään päiväkoti ja siihen arkiliikkuminen perheen tai kaverin kanssa päälle, jos ollaan rehellisiä.

Välillä saattaa unohtua, kenen halusta ja tarpeesta itse asiassa on kysymys. Joskus voi olla niinkin, että aikuinen toteuttaa lapsensa kautta omia, lapsena toteuttamatta jääneitä haaveitaan.

Näin meillä Teksasissa

Austinissa on yleistä, että otetaan yksityisvalmentajia jo 6-8-vuotiaille oli laji sitten mikä hyvänsä. Halutaan, että lapsi menestyy ja kehittyy nopeasti. Voi olla, että tämä on osittain vanhempien pelkoa, että oma lapsi tippuu jonkilaiseen kuiluun ja ei menestykään elämässä toivotulla tavalla. Tai sellainen tunne tulee kun kuuntelen näitä kovin kilpailuhenkisiä paikallisten kommentteja. Fakta on tietenkin se, että täällä lapsilla on hyvin eriarvoinen asema liittyen harrastuksiin, mutta ihan yleensäkin kaikkeen. Sitä on suomalaisella taustalla vaikea aluksi ymmärtää, vaikka asian tiedostaa. Mutta silti, ei kai sitä nyt 6-vuotias mihinkään kuiluun tipu jos ei vielä osaa volttia?

Täällä Austinissa ylä-asteella ja lukiossa on "try-out" eli "kokeilu" ennen kuin pääsee vaikkapa koulun koripallojoukkueeseen. Ei ole siis sanottua, että voi harrastaa koulun joukkueessa jos ei ole riittävän hyvällä tasolla. Siitä tulee kieltämättä paineita lapsille ja epäonnistumisen tunnetta jos ei sitten pääsekään. Kova taso ja kilpailu lasten kesken ajaa varmasti vanhempia maksamaan lapsille yksityisopetusta, jos siihen on varaa. Nämä kokeilut on ajoitettu tiettyyn ajankohtaan, joka on etukäteen selvillä. Sitä en tiedä, kuinka tasapuolisia nämä kokeilut ovat. Voisin kuvitella, että jonkinlaista kateutta saattaa olla välillä ilmassa ja päättävässä roolissa olevat joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä.

Kaksi vaihtoehtoa

Itselläni on henkilökohtaista kokemusta vasta 8-vuotiaan jääkiekkoharrastuksesta ja 6-vuotiaan telinevoimistelusta. Jääkiekossa homma lähtee vakavoitumaan 8-vuotiaana ja telivoimistelussa 6-7-vuotiaana. Jääkiekossa vaihtoehdot ovat täällä  "travel team" tai "recreational". Näillä kahdella on vissi ero. Travel tiimiin ei ole asiaa ilman "try-out" koetta ja toinen joka vaikuttaa on vanhemman lompakon paksuus. Kausi (7kk) maksaa $4500, johon ei vielä kuulu matkustuksesta aiheutuvat lennot ja hotellimaksut. Kulujen arvioidaan olevan noin $10 000 luokkaa kausitasolla sisältäen kaikki matkustukset lapselle ja huoltajalle. Treenejä on neljä kertaa viikossa ja siihen pelit viikonloppuisin päälle.

Kuinka monella vanhemmalla riittää rahkeet tähän ilman ettei siinä kärsi esimerkiksi perheen sisarusten elämä? Vanhemmista itsestä puhumattakaan.

Monet vanhemmat satsaavat tämän lisäksi yksityistunteihin omalta valmentajalta, jotta saavat enemmän peliaikaa peleissä. Todella vinoutunutta, tiedän. Mutta tällainen on meininki täällä. 

Recreational maksaa n. $1500 kausi, ja treenejä on kolme kertaa viikossa. Lapset jaetaan kahteen eri tasoon, eli hyvin pääsee tässäkin lapsi pelaamaan vaativampaa kiekkoa, jos vain selviytyy "try-out" kokeessa jatkoon. Paljon on siis testejä ja kokeiluja jo 8-9-vuotiailla. Onneksi on tämä "recreational" mahdollisuus jossa lapsi voi rauhassa harrastaa ja kokea liikunnan iloa ilman että vedetään räkäposkella tosissaan. Fakta on kuitenkin se, että kovin moni alle kymmenenvuotiaista ei vielä tiedä mikä on heidän "laji" vai onko heillä suurta tarvetta edes valita omaa "lajia".  Tämä rennompi harrastusryhmä mahdollistaa myös monipuolisen harjoittelun. Monipuolisella tarkoitan eri lajeja kuten uinti, pyöräily, telinevoimistelu, jalkapallo jne. Ja juuri monipuolisuus on se, johon lasten harjoittelussa tulisi panostaa nykyistä enemmän.

Kilpailuvietti
Mielestäni harrastuksesta pitäisi tulla se kiva fiilis ja yhdessä tekemisen ilo. Ymmärrän hyvin jos lapsella on hirvittävä kilpailuvietti ja he tietävät jo varhaisessa vaiheessa että heistä tulee vaikkapa huippu jääkiekkoilijoita. Hienoa, että heille annetaan mahdollisuus panostaa yhteen lajiin jos se tuntuu oikealta. Toivoisin vain, että ne lapset jotka harrastavat tosissaan jonkun toisen painostuksesta sallittaisiin itse vaikuttaa päätöksiin, ja he voisivat löytää liikunnan ilon vielä aikuisenakin.

Joukkuelajeissa opitaan tärkeitä tiimityötä, joka kantaa elämän muilla osa-alueilla. 

Tunnen kiitollisuutta siitä, että omat vanhemmat jaksoivat kannustaa ja kuskata harrastuksiin ja kilpailuihin aina kuusitoistavuotiaaksi saakka. Äitini myös itse valmensi paikallisessa urheiluseurassa vapaaehtoisesti ja kannusti muiden lapsia harrastamaan mukaan. Olen sataprosenttisen varma, että jos itsellä ei olisi ollut otollisia mahdollisuuksia ja kilpailuviettiä niin en varmasti olisi ollut mukana niin intensiivisesti. Minulle kilpailu tuotti iloa ja onnistumisen huumaa. Se opetti myös häviämään, joka tosin on vieläkin todella haasteellista. Nyt aikuisena liikunnallinen elämäntapa on säilynyt mukana ja saanut uusia vivahteita. Jos olisin kokenut hirvittävää painetta menestyä kilpailuissa jonkun muun taholta, en tiedä mikä olisi tilanne nyt tällä hetkellä?

Olen myös kiitollinen siitä, että lasten kautta pääsen näkemään sen, että elämä on ihan okei vaikka ei kilpaile. Harrastuksesta voi nauttia ilman kilpailua. 

Jotenkin minulla on sellainen vahva tunne sydämessäni, että lapset ovat täällä opettamassa aikuisille tärkeitä elämän taitoja. Jos minulla olisi erittäin kilpailuhenkinen lapsi, hyvin samankaltainen kuin itse olen niin en oppisi välttämättä kovin paljoa uutta. Nyt kun toinen lapsistani on taiteellinen luonnonlapsi, joka askartelee, tanssii ja elää ihan omassa mielikuvitusmaailmassaan, saan kokea tätä elämää ihan toisesta näkökulmasta. Koetan ymmärtää mistä hän nauttii tässä elämässä? Mikä häntä motivoi? Täytyy muistaa kuunnella lasta ja huomioida mikä olisi hänelle sopivin tapa harrastaa tai kilpailla. Vanhemman ajatukset ja ideat eivät aina ole lapselle sopivia. Kannustetaan siis lapsia kokeilemaan eri harrastuksia, mutta ei hukuteta heitä paineiden alle tässä hyvin suorituskeskeisessä maailmassa. Annetaan heidän olla lapsia, ollaan lempeästi kannustavia ja rohkaistaan oikealle polulle.

Tarkoitus ei ole trimmata lasta tulevaisuutta varten, vaan tuottaa iloa, mielihyvää ja vaihtelua tässä ja nyt. Positiiviset liikuntakokemukset lapsuudessa kantavat läpi nuoruuden ja edesauttavat terveitä elintapoja aikuisena.

Puhdas ravinto = hyvä olo

Kerroin ekassa blogikirjoituksessani pommin varmasta kolmiosta, johon kuuluu sopivasti kehoa vahvistavaa urheilua, puhdasta ravintoa ja hyvinvoiva mieli. Jos jokin näistä ei ole tasapainossa, se vaikuttaa tietenkin olennaisesti hyvinvointiimme. Vaikka treeni ja ruokavalio olisi kunnossa, mutta kehossa on hirvittävä stressitila päällä, ei tuloksia todennäköisesti synny. Tulen siis kirjoittamaan pitkälti näiden kolmen kokonaisuuden ympärillä. Tuohon kolmioon kuuluu olennaisesti myös riittävä uni, happi ja vesi, joita ei tietenkään tule unohtaa. Tässä kirjoituksessa keskityn puhtaaseen ravintoon.

Mediassa nousee tuon tuostakin pintaan uusia ihmedieettejä ja superruokia, joiden terveysvaikutuksia hehkutetaan. Ihmisillä on tarve löytää nopeita ja helppoja ratkaisuja ja perusteita, jotka tukevat omia mieltymyksiä. Punaviini on terveellistä! Suklaa nuorentaa! Mitä milloinkin. Ei ole ihme, että tässä sekamelskassa niin moni kärsii vääristä valinnoista ja on vaikea erottaa mikä on faktaa ja mikä ei.

Huono ravinto on yksittäisitä asioista ylivoimaisesti suurin terveyttä ja suorituskykyä rajoittava tekijä. On luonnollista, että ihmisiä on alkanut kiinnostaa oma hyvinvointi ja oman elämänlaadun nostaminen ravinnon avulla.

Ei ole olemassa yhtä superdieettiä, yhtä ruoka-ainetta, yhtä ravintolisää tai lääkettä, joka ratkaisisi terveysongelmasi. 

Aina tulee uusia tutkimuksia, jotka suosivat jotain tiettyä ravintoainetta. Saamme kuulla sen olevan terveellistä, mutta sitten hetken päästä se onkin epäterveellistä. Kaiken pahan alku ja juuri on rasvat! En uskalla edes aloittaa keskustelua siitä. Kannattaa siis olla skeptinen näiden mediassa hehkutettavien ruoka-aineiden kanssa. Vaikka Punaviinin antioksidantti (resveratroli) olisikin terveyttä edistävä ravintoaine, niin se ei silti tarkoita että alkoholia juomalla ehkäiset kroonisia sairauksia. Kaupan päälle tulee pahimmassa tapauksessa huonolaatuinen uni, nestehukka, runsaasti sokeria ja kaloreita, jotka ovat omiaan vaikuttamaan painoon ja mielialaan negatiivisesti.

Miten sitten pitäisi syödä?  

Mielestäni kaikkein tärkeintä on löytää juuri itselle sopiva ruokavalio. Sellainen mahdollisimman aidoista ravintoaineista koostuva ruokavalio, josta tulee energinen olo ja se sisältää kuitenkin riittävän määrän rasvoja, proteiinia ja hiilareita. On selvää että joillekin vaikkapa vehnä ei sovi mutta toiselle ei tule siitä mitään oireita. Toinen taas ei voi juoda lehmän maitoa vaan mantelimaito sopii paremmin.  Parasta on se, että vaihtoehtoja löytyy kun vähän tutustuu tuotteisiin tai konsultoi ravintoasiantuntijaa. Kaiken keskiössä on omalle keholle sopiva puhdas ravinto, josta saamme kaikki tarvittavat ravintoaineet.  Puhtaalla ja aidolla ravinnolla tarkoitan ruokaa, joka on mahdollisimman alkuperäisessä muodossa, lähituotettua ja mielellään luomua. Luomua siksi, että niiden tuotannossa on rajoitettu ympäristömyrkkyjen määrää. Ei tule myöskään unohtaa syödä kaikkia sateenkaaren värejä ruokavaliossa! Sillä pääsee jo hyvään alkuun.

Silloin kun ruokavalio on dieetti, jota orjallisesti noudatetaan väkisin ja hammasta purren niin se ei johda yhtään mihinkään. Suurin osa meistä on sen joskus kokenut. Hyvin todennäköisesti kaikki saavutettu hyöty on kadonnut taivaan tuuliin, kun dieettiä ei enää pysty pitämään. Mitä jos antaisimme keholle ravintorikasta ruokaa, mutta sallisimme myös makean ja suolaisen herkun silloin kun keho sitä kaipaa? Herkkuja voi tehdä itse niin, että ne koostuvat puhtaista ravintoaineista. Laitan muutaman helpon ja nopean esimerkin blogin loppuun ja lupaan jakaa niitä jatkossakin.

Ei ole siis oikotietä onneen ravinnon suhteen, mutta pieniä muutoksia tekemällä pääsee hyvään alkuun ja itsellensä kannattaa olla armollinen tämänkin asian suhteen. 

Muutokset ovat pysyviä kun löytää  terveellisiä ruokia,  joista itse pitää ja huomaa niiden positiiviset vaikutukset mielialaan ja esimerkiksi ulkonäköön. Tärkeintä on muodostaa terveellisestä ruokavaliosta elämäntapa. Se on ikäänkuin palkinto itselle ja tapa helliä kehoa, joka joutuu koetukselle nykypäivän hektisessä ympäristössä.

Jos normaaliruokavalioon kuuluu tällä hetkellä pasta, pizza ja perunapainotteiset ruoat sekä epäsäännöllinen ruokailurytmi niin suosittelisin kokeilemaan viikon verran kasvispainotteista ruokavaliota, johon kuuluu myös monipuolisesti proteiinia sekä täysjyväviljaa. Ruokailuväli tulisi olla maksimissaan 3h, jotta aineenvaihdunta pysyy optimaalisella tasolla. Yleensä lopputuloksena on energisempi olo ja keho tuntuu kevyemmältä. Suosittelen kokeilemaan!

Kun mieleni tekee makeaa tai suolaista, teen usein erilaisia helppoja herkkuja, jotka valmistuvat nopeasti. Tässä pari superhelppoa arjen herkkua tai välipalaa, jotka valmistuvat käden käänteessä:

Avocadoleivät

Sekoita kokonainen avocado ja puristettu valkosipulin kynsi keskenään kulhossa. Paahda kaksi palaa 100% täysjyväruisleipää paahtimessa. Levitä avocadolevite paahdettujen ruisleipien päälle ja ripottele päälle himalansuolaa. Nauti heti!

Lehtikaalisipsit:

Nippu lehtikaalia
Himalayan suolaa
Luomu neitsyt oliiviöljyä

Lammitä uuni 150C. Revi lehtikaalit ilman paksuja varsia sopiviksi paloiksi kulhoon. Lisää 1-2rkl oliiviöljyä ja 1tl suolaa kulhoon ja levitä tasaisti kaikkiin lehtiin. Levitä lehtikaalit leivinpaperin päälle pellillä 10-15min tai kunnes lehtikaalit ovat rapeita. Ihanan makuisia, nam!

Raakasuklaabanaanit:

1dl Luomu kookosöljyä
2dl Raakakaakaojauhetta
3rkl Luomuhunajaa
Ripaus suolaa
Banaaneja viipaloituna 2cm paloiksi
Päälle murskattuja cashew pähkinöitä tai kookoshiutaleita

Leikkaa banaanit viipaleiksi ja laita lautasen päälle ja pakastimeen hetkeksi. Sekoita sulanut kookosöljy, raakakaakao ja hunaja keskenään ja lisää ripaus suolaa. Ota banaanit pakkasesta ja upota tikkujen avulla suklaaseen niin, että banaani on kokonaan suklaan peitossa. Asettele banaanit leivinpaperin päälle lautaselle yksitellen. kun kaikki banaanit ovat uitettu suklaassa, laita ne pakkaseen. Ota banaanit 15min päästä pakkasesta ja nauti tai laita jääkaappiin odottamaan sopivaa hetkeä.

Taivas ei oo rajana

Juoksen hiekkaisella metsäpolulla ja nautin kirkkaan sinisestä taivaasta. Aurinko kuumottaa olkapäitäni ja hikipisarat valuvat pitkin ohimoita. On kaunis tiistaiaamu kuten niin monena muunakin viikkona. Austinissa on yleensä aina kaunis ilma ja metsäpolkuja riittää etenkin tässä minun asuinalueella. Maasto on vaihtelevaa ja korkealta mäen päältä pääsee ihailemaan Colorado jokea ja hulppeita maisemia. Metsäpoluilla juoksusta on tullut minulle jo niin rutiini, että joudun oikein pinnistämään nähdäkseni kaiken sen kauneuden ja ainutlaatuisuuden. Niinhän meille elämässä usein käy. Kaikki on aluksi upeaa, ainutlaatuista ja mahtavaa. Näemme ympäristön kirkkaat värit ja elämme elämää kaikilla aisteillamme. Mutta sitten tapahtuu jotakin? Se mikä alussa tuntui upealta ei enää tunnukaan miltään.

Elän tällä hetkellä jonkinlaista välivuotta tai väliaikaa elämästä, joka minulla oli Suomesta lähtiessä. Kutsun sitä suvantovaiheeksi, jolloin on mahdollisuus puntaroida mitä sitä seuraavaksi haluaisi tehdä. Kuvittelin etukäteen, että se tulee olemaan ihanan virkistävää ja voimaannuttavaa aikaa. Sitä se ehkä olikin aluksi, mutta nyt on alkanut tuntumaan että kaikki tapahtuu kuin hidastetussa leffassa. Tuntuu ettei päivän päätteeksi saa mitään näkyvää aikaiseksi. Se turhauttaa ja tulee fiilis, että elämä ikäänkuin valuu hukkaan.  Ääni sisällä pauhaa, että "nyt et ole tehnyt mitään ja koko olemassa olosi on turha." Mutta kuka on määritellyt mitä pitää tehdä, jotta meidän tekeminen olisi merkityksellistä tai arvokasta? Ei sellaisia sääntöä ole olemassakaan, jotka määrittelisi mitä pitää milloinkin tehdä. Kaikki nämä uskomukset ovat meidän omassa mielessä, jonne asiat ovat kasaantuneet "faktoina" matkan varrella.

Uskomukset ja pelot

Meillä kaikilla on uskomuksia ja pelkoja, jotka rajoittavat meitä kasvamaan täyteen potentiaaliin. Pelot ja uskomukset voivat olla niin suuria, että niistä eroon pääsemiseksi joutuu tekemään tietoisesti hulluna töitä. Jos pelkosi koskee asiaa tai tapahtumaa jota ei ole olemassa niin se on 100% mielikuvitusta. Kun pelkoja alkaa käsitellä mielen luomina uskomuksina eikä totuuksina niin virtaa ja energiaa vapautuukin käyttöösi. Monesti olen saanut itseni kiinni siitä, että ajattelen etukäteen "noniin ei tästä mitään tule kuitenkaan", "mä kuitenkin epäonnistun tässä", sen sijaan että miettisin "katsotaan miten voisin tämän ratkaista", "kyllä mä löydän tähän ratkaisun."

Jos pelkosi koskee asiaa tai tapahtumaa jota ei ole olemassa niin se on 100% mielikuvitusta. 

Muistan ala-asteella kuulleeni englannin opettajaltani useaan otteeseen, että "sinusta ei kyllä tule koskaan mitään." Vieläkin tuntuu epätodelliselta, että tällaista voi edes tapahtua ja opettajan suusta? Englanti ei kiinnostanut minua alkuun, ja myönnän etten ehkä ollut se ahkerin englannin opiskelija kolmannella luokalla. Näillä sanomisilla oli kuitenkin todella kauaskantoiset vaikutukset. Kuvittelin olevani todella huono englannissa vuosia sen jälkeen ja välttelin tilanteita, joissa käytettiin englanitia. Muistan, että asia muuttui jossakin vaiheessa, kun ruotsin opettaja ihmetteli kuinka voin olla kympin oppilas ruotsin kielessä, mutta saan englannista seiskoja? Päätin, että asia korjaantuu ja näytän vielä mihin pystyn. Ja niinhän siinä sitten kävi, että lopulta Yhdysvalloissa vietetyn välivuoden jälkeen englanti oli vahva kieleni ja pääsin opiskelemaan kaupallisen tutkintoni myös englanniksi. Kaikki kääntyi parhain päin kovalla työllä ja sinnikkyydellä, mutta aina näin ei ole.

Väärät uskomukset voivat jäädä ihmisen mieleen koko elämän ajaksi ja estää toteuttamasta unelmia epäonnistumisen pelossa. Itselläni on tällä hetkellä kaksi uskomusta, joista yritän päästä eroon. Uskon että nämä kyseiset uskomukset ja pelot jarruttavat suunnitelmiani. Keksin aina hyviä verukkeita ja selityksiä, joilla pääsen livahtamaan tilanteesta pois ja vältyn kohtaamasta pelkoa. Nyt olen päättänyt kohdata pahimmat epämukavuuden tuntemukset ja teen joka viikko jotain näiden uskomusten muuttamiseksi. Kerron myöhemmin lisää oivalluksistani.

Kontrollifriikki

Olen tottunut pitämään elämän lankoja käsissäni ja tykkään kontrolloida kaikkea etukäteen. Tulee sellainen tunne, että on turvassa. Usein tällainen kontrollointi juontaa juurensa lapsuuden kokemuksista, mutta joskus se voi olla myös luonteenpiirre. Silloin kun jokin elämän osa-alue on ollut pelottava tai jotakin ikävää on tapahtunut,  suojautumiskeinona käytetään muun elämän kontrolloimista. Kontrolloidaan vaikkapa syömistä, treenaamista tai esimerkiksi opiskelussa tähdätään täyden kympin suorituksiin. Elämää suoritetaan ja pyritään  täydellisyyteen. Siitä tulee fiilis, että oma elämä on kontrollissa. Ulospäin saattaa näyttää siltä, että kaikki on hyvin vaikka sydämessään tällainen kontrolloija ei voi hyvin.

Maaret Kallio sivuuttaa tätä aihetta kirjassaan kertoessaan "reippaan tytön syndroomasta". Lainaus Lujasti Lempeä kirjasta:

"Aikuiseksi kasvaessaan tomerasta tytöstä tuli reipas nainen, joka ei esteistä kaatunut. Hän vaihtoi sujuvasti sulakkeet, sulatti pakastimen mennessään ja pinosi lelut tullessaan. Valittamatta hän siivosi oksennukset, takosi työt tunnollisesti ja hoiti marisematta mukulat. Hän muisti paketit opettajille, huolehti surevat sukulaiset ja pärjäsi urheasti vailla tukiverkostojen turvaa."

"Joskus kaikkein reippainta on tunnistaa oma jaksamattomuutensa. Ja joskus suurinta sydäntä osoittaa avun tarjoaminen juuri sille, joka sitä vähiten tuntuu kaipaavan."

Elämään kuuluu kipua ja siihen kuuluu kauneutta. Kukaan meistä ei ole täysin valmis superpakkaus eikä tule koskaan olemaankaan. On ihan ok olla keskeneräinen ja antautua virran vietäväksi. Päästää irti jostain rajoittavasta tekijästä jotta voi avata kirjasta uuden sivun.  Joskus tiellemme osuu esteitä jotka pitää kiivetä yli, jotta olemme valmiita seuraavaan vaiheeseen. Joskus uusi vaihe ei tule silloin kun sitä odotamme ja tulee turhautunut ja pettynyt olo.  Kaikki negatiivisetkin tunteet tulisi kokea eikä kieltää niitä. Ikävien tunteiden vastustaminen vie hurjasti energiaa. Niinpä on hyvä antaa niiden tulla ja tuntua. Hetken päästä tunne on poissa, kun sen on käsitellyt.

Mikko Harjun kappale Taivas ei oo rajana on antanut voimia silloin, kun mieleni synkistyy ja tuntuu että törmään suunnitelmieni kanssa seinään. Silloin laitan autossa nupit kaakkoon ja kuvittelen kurkottavani vapaana korkealle ilman mitään rajoituksia ja kontrollointia. Inhimillistä ja lempeää viikonloppua just sulle missä päin maailmaa oletkin!

"Liian monta mielipidettä, kertomassa oikeest ja väärästä. Älä usko kaikkien puheita. Kuuntele, mut tee sun valinta. Oot kaunis, rohkee ja elossa, tää maailma muuttuu teoilla. Voin salaisuuden paljastaa, taivas ei oo rajana..."

Kuntosalijuttuja vai jotain muuta?

Oikeastaan heti, kun olimme saaneet matkalaukut purettua ja asetuttiin perheen kanssa Austiniin

aloitin selvittämään minkälaisia kuntosaleja lähistöltä löytyy. Malttamattomana halusin samantien aloittaa treenit. Kokeilin monenlaisia saleja, bootcamp ja crossfit treeniä, bikram joogaa, tavallista joogaa mutta mikään ei tuntunut omalta joko hinnaltaan tai tunnelmaltaan. Mutta sitten mielenkiintoni kohdistui Camp Gladiatoreihin. Ehkä juuri siksi, että Suomessa oli alkamassa uusi tuotantokausi Gladiatoreista. Täällä Amerikassa Camp Gladiator on ulkoilmassa tapahtuva treeni, joka perustuu pitkälti yhteisöllisyyteen. Luit oikein ULKOILMASSA! CG sai alkunsa Teksasin Dallasista kymmenen vuotta sitten, mutta tällä hetkellä pääkonttori sijaitsee Austinissa. Ally Davidson, Camp Gladiator treeniyhteisön perustaja, oli itse ollut Amerikan Gladiaattoreissa kilpailemassa ja voitti kymmenen vuotta sitten naisten sarjan. Näillä voittorahoilla hän päätti miehensä kanssa perustaa Camp Gladiatorit, jotka soveltuisivat kaikille, tasosta riippumatta.

Minä rakastan ulkotreenejä varsinkin hyvällä säällä. Ja säähän on Austinissa lähes aina hyvä. Treenit järjestetään ruohokentillä tai parkkipaikoilla riippuen asuinalueesta.  Treeni ja motivoiva valmentaja tuodaan sinun asuinalueelle muutaman kerran viikossa ja sinä tuot itsesi sekä jumppamaton ja painot. Ohjaajalta voi tarvittaessa lainata painoja, kun voimat kasvavat ja tarvitsee lisävastusta.

Jokaisesta treenistä kertyy pisteitä, joita kerryttämällä voi maksaa osan kuukausimaksusta. Voit myös ostaa CG tuotteita, kuten kestävämpiä ulkotreeniin sopivia jumppamattoja ja juomapulloja, jotka pitävät juomat viileinä helteelläkin. Ystäviä houkutellaan tietenkin mukaan ilmaisilla tai edullisilla tarjouksilla ja kaverin kanssa on kivempi treenata kun hän auttaa suoriutumaan treenistä kun "kuolema" meinaa kolkutella ovella. Kuukausimaksu on kohtuullinen $69-79 riippuen siitä ottaako puolen vuoden vai vuoden sopimuksen. Treenata saa niin paljon kuin haluaa. Se on aika edullinen, kun useimmat salit pyytävät täällä $100 kuukausimaksua.

Treeni perustuu neljän viikon sykleihin, jonka jälkeen on lepoviikko. Ekalla viikolla on kestävyystreeniä, toisella voimaa ja ketteryyttä, kolmannella on intervalleja ja viimeisellä viikolla annetaan kaikki mitä kropasta lähtee. Parasta on se, että treeni on joka kerta erilainen. Samat liikkeet toki toistuvat. Kuukausittain on jotain kilpailuja, joiden teemat vaihtelee. Joskus houkutellaan treenaamaan enemmän, jotta saa vaikka T-paidan palkinnoksi. Aika koukuttavaa, jos tykkää voittaa kuten allekirjoittanut. Itse en edes tykkää T-paidoista, mutta jostain kumman syystä vaatekaapissani on nyt neljä CG T-paitaa, jotka on saatu jostakin kisasta. Kyllä ihminen voi olla hassu!  Toisaalta nämä paikalliset kyllä pitävät mainospaitoja päällä. En ole varma toimisiko kyseinen paita palkinto meillä Suomessa? Välillä voi voittaa vuoden ilmaiset treenit tai matkalahjakortin, joten kyllä motivaation aiheita riittää paitakammoiselle myös.

Aloitin treenit tietenkin heti täysillä. Viisi kertaa viikossa treeniä ja siihen juoksulenkit päälle. Kuuden viikon päästä oli paikat niin jumissa, et entinen telivevoimistelija ei taipunut enää mihinkään ja joka paikkaa kolotti. Sinänsä huvittavaa, koska minä olen yleensä se, joka paasaan että muista venytellä! Juupa juu ja lepopäivistä puhumattakaan. Järki ei siis asunut treenivimmaisen kanssa samassa osoitteessa ja se on kyllä vähän noloa, koska osaan kyllä antaa neuvoja muille, mutta itseni kohdalla teen usein näitä perusvirheitä. Sehän johtuu siitä, että  minähän suoritan, jos kyseessä on jonkinlainen kilpailu ja pisteitä ropisee.  Positiivista oli kuitenkin se, että tutustuin ihmisiin samalla asuinalueella ja sain heiltä monia hyödyllisiä vinkkejä. Treeniin kuuluu pari- ja ryhmätyöskentelyä ja samalla vaihdetaan kuulumisia eli kivasti tutustuu erilaisiin ihmisiin, ja myös heihin joille ei ehkä muuten tulisi juteltua. Täytyy kyllä myöntää, että oikein mukavaa porukkaa siellä käy. Yhteenvetona totean, että yhteisöllinen treeni on pelastus silloin kun ei oikein muuten jaksa motivoitua treenaamaan, mutta muistakaa kuunnella kehoa ja pitää lepopäiviä.

Osa treenikavereista on jo niin tuttuja, että aina kysellään missä olet luuhannut jos en ole ilmestynyt treeneihin ja sattumalta tavataan muualla. Pidin talvella kolme kuukautta taukoa ja treenasin sen sijaan kuntosalilla kylmää ja kalseaa säätä paossa. Nyt kun tulin takaisin, oli vähän kuin olisi tullut takaisin kotiin. Kaikki tutut halasivat ja näyttivät olevan aidosti iloisia että tulin takaisin ja heti vaihdettiin kuulumiset. Uskomatonta. Hyvällä tavalla.

Pieniä puutteitakin olen tästä treenistä löytänyt, vaikka konsepti onkin yksi Austinin liikevaihdoltaan eniten kasvavia yrityksiä. Yksi puute on ohjaajien tieto-taito liittyen painoilla treenaamiseen. Osa liikkeistä ovat vartaloa ja niveliä virheellisesti kuormittavaa ja ne liikkeet tehdään usein kilpailumielessä nopeasti. Juuri tällaisissa tilanteissa sattuu vahinkoja ja monella treenaajalla on ollut kipuja selässä, polvissa ja olkapäissä. Tällaiset voitaisiin välttää kouluttamalla kaikista ohjaajista Personal Trainereita ja tarkistettaisiin myös heidän pätevyys käytännössä. Toinen on venyttelyn lisäys treenin jälkeen. Se puuttuu lähes jokaiselta ohjaajalta. Tämä perustuu omaan kokemukseeni ja siihen mitä olen itse Personal Trainerinä havainnut.

Muuten olen kyllä tykännyt todella paljon, ja päivät lähtevät mukavasti käyntiin ryhmätreenin jälkeen. Suomessa tällaisen konseptin perustaminen vaatisi varasuunnitelman talven varalle. Ei ehkä tulisi kauhean vetreä olo treenailla -20c asteen pakkasella mutta kyllä tämä konsepti erottuisi positiivisesti joukosta. Ja siihen päälle avantouinti? Ei muuta kuin firmaa perustamaan!

Minä. Ulkosuomalainen Teksasissa

Ensimmäinen postaus on oikeastaan kirjoitettu yli vuosi sitten. Se jäi julkaisematta. Kirjoitin, deletoin, kirjoitin uudelleen, epäröin. Ennakkoluulot, ne pirulaiset saivat minut pohtimaan uskallanko sittenkään ryhtyä tähän. Olen ennen blogin aloitusta kirjoitellut lähinnä työsähköposteja ja päiväkirjaa, joten uudella pelikentällä ollaan ja vinkkejä ja neuvoja otetaan kokeneemmilta bloggaajilta erittäin mielellään vastaan. Olen kuitenkin vakuuttunut, että uuden oppiminen ja heittäytyminen tuovat mukanaan myös paljon hyvää! Kiitos myös muutamalle ystävälle ja tutulle, jotka olette rohkaisseet blogin aloittamiseen.

Esittely
Pieni esittely tähän alkuun on ehkä paikallaan. Olen neljäkymmentä vuotta elämää nähnyt personal trainer, henkinen valmentaja ja urheilualalla pitkään vaikuttanut myynti- ja markkinointihenkinen perheenäiti, joka on miehen työn perässä muuttanut Espoosta Teksasiin elokuussa 2016. Jätin lähtiessäni mahtavan työyhteisön taakseni, aika mielenkiintoisen työnkin ja hieman jännittyneenä ja sekavin tuntein pakkasin koko omaisuuden matkalaukkuihin ja konttiin! Hui! Olen aikaisemmin asunut yksin itärannikolla ja Euroopassa, mutta tämä oli vähän eri juttu, kun muutetaan koko perheen voimin.

Alku oli kiireistä, haastavaa ja opettavaista, kun kaksi lasta aloittaa koulutien uudessa paikassa ja uudella kielellä. Itsestäni en niinkään ollut huolissaan, kun olen ennenkin selviytynyt muutoksista eri maissa ja höpöttelen ventovieraille helposti. Mutta lapsista kannoin huolta senkin edestä. Yllättävän hyvin kaikki kuitenkin meni, vaikka muutamaan otteeseen itku tuli ja mietin, että olen tehnyt elämäni virheen ja pilannut lasteni elämän. Näin jälkikäteen ajatellen olemme perheenä kiivenneet aikamoisen vuoren yli ja voin olla ylpeä sekä lapsistani että meistä vanhemmista. "Going through struggle makes you so much stronger" pitänee paikkansa. Minut on lapsuudenkodissani opetettu pärjäämään yksin ja selviämään tilanteista. Se taitaa olla sitä kuuluisaa suomalaista "sisua", joka on vienyt minua eteenpäin, vaikka välillä usko meinaa loppua. Joskus kuitenkin toivoisin, että tuo "sinä pärjäät ja menet vaikka läpi harmaan kiven" -ääni vaimenisi sisälläni ja uskaltaisin pyytää apua. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan monta kokemusta rikkaampana tarinoimassa Amerikan elämästä.

Joskus kuitenkin toivoisin, että tuo "sinä pärjäät ja menet vaikka läpi harmaan kiven" -ääni vaimenisi sisälläni ja uskaltaisin pyytää apua. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan monta kokemusta rikkaampana tarinoimassa Amerikan elämästä.

Blogin Teema
Ajatus blogin kirjoittamiseen lähtee intohimostani hyvinvointiin. Urheilu on kuulunut elämääni ihan pienestä tytöstä asti. Taisin syntyä "piikkarit jalassa", kuten urheilevat vanhempani aikoinaan totesivat. Olen myös ollut lähes koko aikuisikäni urheilualalla töissä. Säännöllinen kuntoilu, aidoista ravintoaineista muodostunut ruokavalio ja henkinen tasapaino muodostavat yhdessä pommin varman kolmion. Kolmion, joka auttaa meitä pärjäämään arjen kiemuroissa ja pitävät meidät pinnalla, vaikka välillä elämä tarjoilee karuja puoliaan. Puhtaasta ruokavaliosta kiinnostuin noin viisitoista vuotta sitten. Puhtaalla tarkoitan ravintoa, joka on mahdollisimman alkuperäisessä muodossa. Jonkin verran olen ehtinyt siis siihenkin puoleen tutustumaan kirjallisuuden ja oman kokemuksen kautta.

Rakastan luontoa, Lappia, hiihtämistä, laskettelua, sukellusta lämpimissä vesissä, joogaa, matkustelua, lenkkeilyä, terveellistä ravintoa, syvällisiä keskusteluja ja ystäviä. Nyt kun asumme täällä Teksasin auringon alla, niin haluan tuoda esiin paikallisia hyvinvointiin liittyviä teemoja ulkosuomalaisen silmin. En halua rajata kirjoituksen aiheita kuitenkaan  liian tarkasti, mutta pitkälti sisältöä tulee ammettua omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Kirjoitan siis omista havainnoistani sillä tieto-taidolla, joka minulla tällä hetkellä on.

"Elä hetkessä, nauti elämän pienistä arkisista asioista ja ota vastaan mitä elämä tuo tullessaan. Keep smiling!"

Nyt toivon tietenkin, että lähdet matkalle mukaan!