Muovissa kelluva maailma


Teksasissa asuessa olen monesti päivitellyt muovijätteen määrää. Siis oikeasti kaupat ovat pullollaan muoviin pakattuja kasviksia, hedelmiä ja muita elintarvikkeita. Hanaveden kelvottomuuden vuoksi pullovedet ovat suosittuja. Kierrättäminen ja muovin välttäminen ovat olleet minulle itsestäänselvyys jo pitkään mutta nyt tuntuu, että elän keskellä maailmaa, joka on muovista tehty ja ihmiset ovat välinpitämättömiä muovin käytön suhteen! Ja onhan se totta, muovijätteen määrä on 20-kertainen verrattuna 50 vuoden takaisiin määriin ja määrän ennustetaan vain kasvavan entisestään. 

Merissä kelluu muovilauttoja ja se on aivan järkyttävää! 







Paikalliset  Wholefoods ja Sprouts myymäläketjut ovat tunnettuja luomutuotteistaan, ja he ovat myös luopuneet muovisista ostoskasseista ja pikkupusseista. Tilalle on tullut biohajoavat pikkupussit ja paperikassit. Muutamaa muuta vastuullista toimijaa lukuunottamatta edelleen mennään valitettavasti muovi edellä. Itseä ajatus puistattaa, eikö asialle voisi jo tehdä jotain, kun uutiset on täynnä muovissa kelluvia kaloja?


Ellen MacArthur-säätiön raportin mukaan muovijätettä kaadetaan mereen jäteautollinen joka minuutti. Siis joka minuutti! Kaikesta muovijätteestä noin 40% päätyy kaatopaikoille, kolmannes luontoon ja loput poltetaan. Poltettaessa tuotetaan energiaa, mutta samalla vapautuu kasvihuonekaasuja ja saasteita. Kierrätykseen päätyy vain noin 5% kaikesta jätteestä maailmanlaajuisesti. Siinä olisi parannettavaa monella maalla, etenkin yhdysvalloissa ja Kiinassa.

Muovi on myös uudelle tavalla ongelma meille ihmisille. Nimittäin muovi ei katoa minnekään, vaan hajoaa pienemmiksi mikrohiukkasiksi ja se miten se vaikuttaa päästessään ihmisen solutasolle on vielä epäselvää. Sitä parhaillaan tutkitaan ja vähän kuumottaa, että mihin kaikkeen se muovi siellä ihmisen kehossa vaikuttaa? 





Ilman vettä ei ihminen voi tulla toimeen, mutta onko vesipulloista juominen terveysriski? 


Alla on linkki kirjoitukseen, josta näet onko vesipullosi tai muovipakkauksen muovi haitallista hormonitoiminnalle tämän hetkisen tiedon mukaan. Katso pakkauksen pohjaan ja vältä numeroita 3,6 ja 7!

https://fi.newsner.com/uutiset/vinkki-nain-tiedat-voiko-vesipullosi-muovi-olla-vaarallista-terveydelle/


muovit


Jos katsoo omaan jääkaappiin ja ruokahyllyille niin paljonko näet muovipakkauksia? entäpä kaikki muut kodin tavarat, matot ja astiat? Määrä voi yllättää. Ehkä nyt on hyvä aika alkaa vähentämään haitallisia muoveja elinympäristöstä jos sitä ei ole vielä tehnyt. 


Uusin tutkimus osoittaa, että mikromuovia on runsaasti pullovesissä.  Muovissa on tuhansia ainesosia, joita on vasta hiljattain alettu selvittämään. 


Pullovedessä on jopa sata kertaa enemmän mikrobeja kuin suomalaisessa hanavedessä. Mutta kuinka asian laita on täällä jenkeissä? täällähän ei hanavettä voi juoda. On kovin tyypillistä, että ihmiset ostavat pullovesiä ja käyttävät niitä ruoanvalmistukseen normaali juomisen ohella. Toinen vaihtoehto on pakastin, jonka oveen on lisätty vesi- ja jääpala automaatti. Filtterin avulla tällainen automaatti toimii veden juomiseen hyvin, mutta maku ei kyllä vastaa suomalaista hanavettä. Siinä on mielestäni jonkinlainen sivumaku ja suhtaudun siihen vähän epäillen. Vettä on kuitenkin pakko juoda, joten peinempi riski on aina parempi vaihtoehto.

Jään kauhulla odottamaan tutkimustuloksia muovin vaikutuksista ja teen parhaani, jotta oman perheen muovin kulutus on minimissä. Nyt on saatava nuo kaikki myymälät ja tuotteiden valmistajat heräämään, jotta saadaan turhat muovit pois markkinoilta ja muovijätteen määrä laskuun.



Onnea ja unelmia jahtaamassa

Lämmin tuuli puhaltaa pitkin poskipäitäni ja hiukseni hulmuavat kevyesti kun istuskelen aamuauringossa takapihalla. On ihanan rauhaisa hetki, kun lapset ovat koulussa ja minulla on hetki aikaa itselleni. Laatuaikaa. Hengitän tätä vapautta ja irtipäästämisen ihanuutta jokaisella aistillani. Sydämeni suorastaan hymyilee!

Olen oppinut arvostamaan näitä hetkiä. Pyrin silloin hiljentymään ja keskittymään kuuntelemaan miltä minusta tänään tuntuu? Mitä minulle kuuluu? On uskomatonta kuinka helposti laiminlyömme itsemme, kun kalenteri on buukattu täyteen ja kiidämme aktiviteetista toiseen. Olen kokeillut molempia. Kiireistä elämää ja elämää, jossa on tilaa rauhoittumiselle. Voin vakuuttaa, että parikin minuuttia hiljentymistä päivässä auttaa meitä elämään enemmän itsemme näköistä elämää ja se taatusti lisää onnellisuuden tunnetta.


Jos sinä voit hyvin, muut ympärilläsi voivat hyvin ja tuntevat hyväntuulisen energiasi. 


Tällä kertaa käsissäni on itsensä kehittämisen kirja. Siinä lukiessani totean, että tässä oli taas hyviä ohjeita mitä pitäisi tehdä. Paljon tietoa, joka auttaa meitä menestymään, olemaan onnellinen, selviytymään kriiseistä, muutoksista ja olemaan läsnä. Jos elämän ja oman itsensä muuttaminen ja onnelliseksi tuleminen olisi niin helppoa, kuin sen kerrotaan olevan niin se olisi varmasti jo tapahtunut kaikkialla. 




Uskon kyllä ihan tosissani, että itseänsä voi muuttaa, mutta ei ne muutokset pelkästään lukemalla tapahdu. On uskallettava elää elämää täysillä, ei vaan opiskella. Lukiessa tieto lisääntyy ja oivallamme asioita, mutta on myös oltava valmis laittamaan leipurin essu päälle ja kädet taikinaan. 


Se mille antaudut, lisääntyy ja vahvistuu elämässäsi. Sinusta tulee se mitä teet ja mihin keskityt. 


Itselläni on ollut tapana tehdä aarrekartta, johon kerään itselle tärkeitä tavoitteita ja joiden eteen olen valmis tekemään töitä. Ne voivat olla uraan liittyviä tai joskus se voi olla vaikka koko perheen yhteinen tavoite. Olen tullut siihen tulokseen, että kartta auttaa minua keskittymään tavoitteisiini ja jokapäiväiset ponnistukset vievät lähemmäksi itselle tärkeitä tavoitteita. Tavoitteet ei pääse unohtumaan, kun ne ovat esillä kartan muodossa. Olen joutunut uusimaan kartan jo monesti, koska asiat tuppaa toteutumaan. 

Helpointa on mielestäni aloittaa oman elämän kartasta. Tässä voi käyttää apuna Sanna Wikströmin Unelmakarttakirjaa, jos kaipaa enemmän sisältöä oman kartan rakentamiseen. Tässä kuitenkin hyvät ohjeet, joilla pääsee alkuun.

1. Oma ydin (piirrä sydän keskelle paperia)
Kirjoita asioita, jotka jo ovat sinussa ja joista olet kiitollinen. Asiat voivat olla taitoja, intohimoa, itselle tärkeitä arvoja jne. 

2. Tämänhetkinen elinpiiri (piirrä iso kaari sydämen ympärille)
Kirjoita ylös asioita, jotka eniten vaikuttavat elämääsi ja vievät aikaasi ja resursseja. Sijoita asiat lähelle tai kauemmas sydämestä riippuen siitä kuinka tärkeitä ne ovat tällä hetkellä. 

3. Se mitä haluan elinpiiriini (kirjoita asiat kaaren ulkopuolelle)
Kirjoita asioita, jotka haluaisit elämääsi, mutta ne eivät ole vielä toteutuneet. Sijoita asiat haluamaasi kohtaan kaaren ulkopuolella. 

Kun olet saanut kuvaan kaikki ne asiat, jotka haluat, voit alkaa toimia luojana. 
Liikuttele nuolilla asioita elinpiirin sisältä haluamaasi suuntiin, joko lähemmäksi tai kauemmaksi ytimestäsi. Jos jokin vie paljon aikaa elämässäsi ja haluaisit siitä eroon, piirrä nuoli pois päin. Kun piirrät nuolia paperille, samalla harjoitat mieltäsi toimimaan samoin. Asiat liikkuvat myös mielessäsi. Itse olen vahvasti visuaalinen, joten olen aina leikannut kuvia lehdistä paperille muistuttamaan tavoitteistani. Pystyn kuvittelemaan tulevaisuuteni paremmin kuvien avulla. 

Nyt voit ripustaa oman elämän kartan esille, jotta pääset vahvistamaan tavoitteita mielessäsi päivittäin. Toimii!



My goal is to build a life I don't need a vacation from.






Joskus mitään ei tapahdu vaikka kuinka keskittyy onnellisuuteen ja tavoitteisiin. Tarvitaan myös toinen ihminen, sellainen jonka kautta voimme peilata itseämme. On tärkeää olla vuorovaikutuksissa toisten kanssa. Kertoa unelmista ja tavoitteista ääneen. Kuulla toisilta, että sinä pystyt ja olet arvokas. Sitä kautta saamme vahvistusta vaikkapa rikkoituneelle luottamukselle, että minä pystyn tähän. Mieli on kuin lihas, jota pitää treenata. Treenaa siis mieltäsi päivittäin.

Tarvitaan myös olkapäätä, halauksia ja rohkaisua epätoivon hetkellä. Samalla lailla kun vaikkapa vanhempi antaa lapsellensa. Tarvitaan kannustusta kun usko meinaa loppua, ja molemminpuolista vuorovaikutusta sekä aitoja kohtaamisia toisten kanssa. Yhteyden saaminen toiseen ihmiseen tyynnyttää mieltä ja turvallisuuden tunne lisääntyy.  

Ei ole oikotietä onneen, kuten vanha sananlasku sanoo. Eikä ole yhtä itsensä kehittämisen kirjaa, joka toisi meille onnen mukanaan. Onni on myös katoavaista. Odotetaan jotain kivaa reissua tai tapahtumaa ja ajatellaan, että sitten olen onnellinen kun se ja se tapahtuu. Usein käy niin, että sitten taas reissun jälkeen haetaan onnea jostakin tulevaisuudesta. 


A good goal should scare you a little and excite you a lot.  


Jospa niitä onnellisuuden hetkiä löytyisikin sieltä omasta elinpiiristä jo valmiiksi? Eikä oma elämä kaatuisi pariin vastoinkäymiseen ja harmaaseen ilmaan matkan varrella. Jokin asia omassa elämässä on aina vajavainen. Jos rakkauselämä ja työ kukoistaa niin monesti sitten terveys tai jokin muu pettää. Antaa niiden vastoinkäymisten tulla ja hengitellään ne läpi. Kaikesta selviää kun mieli on tasapainossa. Nautitaan kaikista asioista jotka ovat tällä hetkellä hyvin ja työstetään hymyssä suin ja inspiroituneina niitä, jotka eivät ole vielä toteutuneet. 

Oletko jo tänään tehnyt jotain mistä pidät ja joka tekee sinut onnelliseksi. Minä olen :-). Joskus se on täydellinen kuppi kahvia omassa rauhassa, ei sen enempää. Ollaan onnellisia ja toteutetaan unelmia. Tässä alla yksi minun unelmista, joka pian toteutuu.







Millainen oli vuosi 2018?

Aina, kun vuosi vaihtuu, tulee katsottua menneeseen vuoteen. Mitä tapahtui? Missä olin ja mitä sain aikaiseksi? En asettanut suuria tavoitte...