Taivas ei oo rajana

Juoksen hiekkaisella metsäpolulla ja nautin kirkkaan sinisestä taivaasta. Aurinko kuumottaa olkapäitäni ja hikipisarat valuvat pitkin ohimoita. On kaunis tiistaiaamu kuten niin monena muunakin viikkona. Austinissa on yleensä aina kaunis ilma ja metsäpolkuja riittää etenkin tässä minun asuinalueella. Maasto on vaihtelevaa ja korkealta mäen päältä pääsee ihailemaan Colorado jokea ja hulppeita maisemia. Metsäpoluilla juoksusta on tullut minulle jo niin rutiini, että joudun oikein pinnistämään nähdäkseni kaiken sen kauneuden ja ainutlaatuisuuden. Niinhän meille elämässä usein käy. Kaikki on aluksi upeaa, ainutlaatuista ja mahtavaa. Näemme ympäristön kirkkaat värit ja elämme elämää kaikilla aisteillamme. Mutta sitten tapahtuu jotakin? Se mikä alussa tuntui upealta ei enää tunnukaan miltään.

Elän tällä hetkellä jonkinlaista välivuotta tai väliaikaa elämästä, joka minulla oli Suomesta lähtiessä. Kutsun sitä suvantovaiheeksi, jolloin on mahdollisuus puntaroida mitä sitä seuraavaksi haluaisi tehdä. Kuvittelin etukäteen, että se tulee olemaan ihanan virkistävää ja voimaannuttavaa aikaa. Sitä se ehkä olikin aluksi, mutta nyt on alkanut tuntumaan että kaikki tapahtuu kuin hidastetussa leffassa. Tuntuu ettei päivän päätteeksi saa mitään näkyvää aikaiseksi. Se turhauttaa ja tulee fiilis, että elämä ikäänkuin valuu hukkaan.  Ääni sisällä pauhaa, että "nyt et ole tehnyt mitään ja koko olemassa olosi on turha." Mutta kuka on määritellyt mitä pitää tehdä, jotta meidän tekeminen olisi merkityksellistä tai arvokasta? Ei sellaisia sääntöä ole olemassakaan, jotka määrittelisi mitä pitää milloinkin tehdä. Kaikki nämä uskomukset ovat meidän omassa mielessä, jonne asiat ovat kasaantuneet "faktoina" matkan varrella.

Uskomukset ja pelot

Meillä kaikilla on uskomuksia ja pelkoja, jotka rajoittavat meitä kasvamaan täyteen potentiaaliin. Pelot ja uskomukset voivat olla niin suuria, että niistä eroon pääsemiseksi joutuu tekemään tietoisesti hulluna töitä. Jos pelkosi koskee asiaa tai tapahtumaa jota ei ole olemassa niin se on 100% mielikuvitusta. Kun pelkoja alkaa käsitellä mielen luomina uskomuksina eikä totuuksina niin virtaa ja energiaa vapautuukin käyttöösi. Monesti olen saanut itseni kiinni siitä, että ajattelen etukäteen "noniin ei tästä mitään tule kuitenkaan", "mä kuitenkin epäonnistun tässä", sen sijaan että miettisin "katsotaan miten voisin tämän ratkaista", "kyllä mä löydän tähän ratkaisun."

Jos pelkosi koskee asiaa tai tapahtumaa jota ei ole olemassa niin se on 100% mielikuvitusta. 

Muistan ala-asteella kuulleeni englannin opettajaltani useaan otteeseen, että "sinusta ei kyllä tule koskaan mitään." Vieläkin tuntuu epätodelliselta, että tällaista voi edes tapahtua ja opettajan suusta? Englanti ei kiinnostanut minua alkuun, ja myönnän etten ehkä ollut se ahkerin englannin opiskelija kolmannella luokalla. Näillä sanomisilla oli kuitenkin todella kauaskantoiset vaikutukset. Kuvittelin olevani todella huono englannissa vuosia sen jälkeen ja välttelin tilanteita, joissa käytettiin englanitia. Muistan, että asia muuttui jossakin vaiheessa, kun ruotsin opettaja ihmetteli kuinka voin olla kympin oppilas ruotsin kielessä, mutta saan englannista seiskoja? Päätin, että asia korjaantuu ja näytän vielä mihin pystyn. Ja niinhän siinä sitten kävi, että lopulta Yhdysvalloissa vietetyn välivuoden jälkeen englanti oli vahva kieleni ja pääsin opiskelemaan kaupallisen tutkintoni myös englanniksi. Kaikki kääntyi parhain päin kovalla työllä ja sinnikkyydellä, mutta aina näin ei ole.

Väärät uskomukset voivat jäädä ihmisen mieleen koko elämän ajaksi ja estää toteuttamasta unelmia epäonnistumisen pelossa. Itselläni on tällä hetkellä kaksi uskomusta, joista yritän päästä eroon. Uskon että nämä kyseiset uskomukset ja pelot jarruttavat suunnitelmiani. Keksin aina hyviä verukkeita ja selityksiä, joilla pääsen livahtamaan tilanteesta pois ja vältyn kohtaamasta pelkoa. Nyt olen päättänyt kohdata pahimmat epämukavuuden tuntemukset ja teen joka viikko jotain näiden uskomusten muuttamiseksi. Kerron myöhemmin lisää oivalluksistani.

Kontrollifriikki

Olen tottunut pitämään elämän lankoja käsissäni ja tykkään kontrolloida kaikkea etukäteen. Tulee sellainen tunne, että on turvassa. Usein tällainen kontrollointi juontaa juurensa lapsuuden kokemuksista, mutta joskus se voi olla myös luonteenpiirre. Silloin kun jokin elämän osa-alue on ollut pelottava tai jotakin ikävää on tapahtunut,  suojautumiskeinona käytetään muun elämän kontrolloimista. Kontrolloidaan vaikkapa syömistä, treenaamista tai esimerkiksi opiskelussa tähdätään täyden kympin suorituksiin. Elämää suoritetaan ja pyritään  täydellisyyteen. Siitä tulee fiilis, että oma elämä on kontrollissa. Ulospäin saattaa näyttää siltä, että kaikki on hyvin vaikka sydämessään tällainen kontrolloija ei voi hyvin.

Maaret Kallio sivuuttaa tätä aihetta kirjassaan kertoessaan "reippaan tytön syndroomasta". Lainaus Lujasti Lempeä kirjasta:

"Aikuiseksi kasvaessaan tomerasta tytöstä tuli reipas nainen, joka ei esteistä kaatunut. Hän vaihtoi sujuvasti sulakkeet, sulatti pakastimen mennessään ja pinosi lelut tullessaan. Valittamatta hän siivosi oksennukset, takosi työt tunnollisesti ja hoiti marisematta mukulat. Hän muisti paketit opettajille, huolehti surevat sukulaiset ja pärjäsi urheasti vailla tukiverkostojen turvaa."

"Joskus kaikkein reippainta on tunnistaa oma jaksamattomuutensa. Ja joskus suurinta sydäntä osoittaa avun tarjoaminen juuri sille, joka sitä vähiten tuntuu kaipaavan."

Elämään kuuluu kipua ja siihen kuuluu kauneutta. Kukaan meistä ei ole täysin valmis superpakkaus eikä tule koskaan olemaankaan. On ihan ok olla keskeneräinen ja antautua virran vietäväksi. Päästää irti jostain rajoittavasta tekijästä jotta voi avata kirjasta uuden sivun.  Joskus tiellemme osuu esteitä jotka pitää kiivetä yli, jotta olemme valmiita seuraavaan vaiheeseen. Joskus uusi vaihe ei tule silloin kun sitä odotamme ja tulee turhautunut ja pettynyt olo.  Kaikki negatiivisetkin tunteet tulisi kokea eikä kieltää niitä. Ikävien tunteiden vastustaminen vie hurjasti energiaa. Niinpä on hyvä antaa niiden tulla ja tuntua. Hetken päästä tunne on poissa, kun sen on käsitellyt.

Mikko Harjun kappale Taivas ei oo rajana on antanut voimia silloin, kun mieleni synkistyy ja tuntuu että törmään suunnitelmieni kanssa seinään. Silloin laitan autossa nupit kaakkoon ja kuvittelen kurkottavani vapaana korkealle ilman mitään rajoituksia ja kontrollointia. Inhimillistä ja lempeää viikonloppua just sulle missä päin maailmaa oletkin!

"Liian monta mielipidettä, kertomassa oikeest ja väärästä. Älä usko kaikkien puheita. Kuuntele, mut tee sun valinta. Oot kaunis, rohkee ja elossa, tää maailma muuttuu teoilla. Voin salaisuuden paljastaa, taivas ei oo rajana..."